perjantai 12. helmikuuta 2016

Mikaela Strömberg:
Sophie


Sophie von Behse asuu Pietarin paraatikadulla kasvavan sisarusparven esikoisena. Kun tulee aika Sophien esittäytyä tsaarin hovissa, tsaaritar tykästyy häneen niin, että Sophie pyydetään tsaariperheen pikkupoikien seuraneidiksi. Mutta hovissa Sophielle käy niin sanotusti hassusti. 

Vanhemmat naittavat hänet pikapikaa kolmikymppiselle hollantilaiselle kauppiaalle. Mies muuttaa kohta Pietarista Suomen suuriruhtinaskuntaan tekemään bisnestä ja vie  nuoren vaimonsa mukanaan.

Siinä alkutilanne tositapahtumiin perustuvaan Sophie von Behsen tarinaan. Mikaela Strömberg on kirjoittanut Sophiesta kiinnostavan romaanin. Sophie päätyy perheineen lopulta Lapinjärvelle, lähelle Loviisaa. Mikaela Strömberg on kotoisin samoista maisemista, ja hän kertoo jälkisanoissa, että hänen lapsena ollessaan perinnäistapoihin kuului sytyttää jouluaaton hautausmaakäynnillä kynttilä myös Sophie von Behsen haudalle.

Mikaela Strömbergilla on mukava jutusteleva tapa kirjoittaa. Hän on myös tutkinut tarkkaan dokumentit, jotka Sophien elämänvaiheista on. Sophie on niitä naisia, joista kasvaa koettelemuksissa itsenäinen ja osaava. Vastoinkäymiset kääntyvät vahvuudeksi ja viisaudeksi.

Sophien aviomies osoittautuu ajan mittaan hankalaksi tapaukseksi. Mies hankkii perheelle maatilan, ja vähitellen Sophie ottaa tilan ohjat haltuunsa, kun ei hommasta näytä muuten tulevan mitään. Hän tekee luimisteleville rengeille selväksi, että hän on se, joka päättää. Sophie ei tiedä tilanhoidosta mitään, mutta hän ryhtyy ottamaan asioista selvää ajatuksella ei se ole tyhmä, joka ei jotain tiedä, vaan se, joka ei kysy, kun ei tiedä.

Sophien elämässä tapahtuu monia ikäviä asioita, mutta kirjasta jää silti valoisa ja hyvänmielinen olo. Ehkä juuri siksi, että Sophie on nainen, joka ei lannistu. Hän ei jää jumittamaan siihen, mitä häneltä puuttuu, vaan katsoo, mitä hänellä on ja mitä hän voi olosuhteilleen tehdä ja sitten tekee sen. Erinomainen esimerkki naisille kaikkina aikoina - ja miehille toki myös. Elämä on harvoin niin täysin umpikujassa, ettei mistään löydy tietä eteenpäin, jos ei juuri nyt, niin kun antaa ajan vähän kulua.



Lisää Venäjän hovielämää



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti